KOMMUNISMI SUOMESSA

 

Seuraavassa eräs kirjoitus 1990-luvun puolestavälistä. Silloin ajateltiin, että kommunistit olivat Neuvostoliiton kätyreitä ja heidän toimintansa ja aatteensa romahti kun Neuvostoliitosta tullut rahoitus loppui.

Suurin silmänkääntötemppu on näin 20 vuoden jälkeen katsottuna se, että samat kätyrit, jotka palvelivat Neuvostoliittoa eivät halunneet jatkaa kommunisteina. Vaara ohi? Vai oliko?

Siihen aikaan taidettiin riemuita turhan aikaisin. Kätyri on aina kätyri. Vaikuttaa siltä, että 1990-luvun alussa kommunisteilla ja muilla KGB:n kätyreillä olikin salainen suunnitelma. Syleiltiin länsimaiset arvot. Ajettiin ihmisoikeuksia ja feminismiä. Sinisilmäiset porvarit alkoivat luottaa näihin. Suuri virhe. Jos on kerran pettänyt isänmaataan Neuvostoliiton kanssa, pettää herkästi myös jonkin toisen vallan kanssa.

Heidi Hautalat ja kumppanit ovat kaikkein fanaattisimpia suhteessa Venäjään tänä päivänä. Miten isänmaallisen ihmisen pitäisi suhtautua? Mielestäni pitäisi käyttää tervettä järkeä.

Jos kerran vuonna 1998-1999 Sorokset ja kumppanit yrittivät kaapata koko Venäjän haltuunsa. Ensin lainaa IMF:n kautta ja sitten alettiin kiristää Jeltsin eroamaan. Venäjän kultavarat ja öljyvarat haluttiin teurastaa ja lyödä lihoiksi Hodorkovskien ja kumppanien avittamana.

Ilmeisesti kävikin työtapaturma ja Putin onnistuikin pääsemään itsenäiseksi. Siinä auttoi Lähi-idän sodat ja huomion kiinnittyminen toisaalle.

Venäjän kanssa on aina oltava varuillaan. Siitä huolimatta on selvää, että juutalaiset kapitalistit olivat 1990-luvulla nakertamassa Venäjää.

Ja ketkä olivatkaan kommunisteja. Juutalaiset. Kun Neuvostoliitto romahti ohjasi kansainväliset juutalaisjohtoiset kommunistiset liikkeet, jotka palvelevat juutalaista rahavaltaa, omat kätyrinsä kaikkialla siirtymään ihmisoikeusoppien ja läntiseen liberaaliin leiriin. Niin myös Suomessa.

Joka tapauksessa, tässä 1990-luvun artikkelissa, jonka kenties joku supolainen "cold warrior" kirjoitti äärioikeistolaiseen lehteen, on hyvin kuvattu kommunismia Suomessa. Se on hyvää tausta lukemista nuorille, jotka eivät muista tuota aikaa. Täällä palmujen alla ei kommunismi paljoa häiritse.


"KOMMUNISMI SUOMESSA




Suomen kommunistiset liikkeet yhdessä Neuvosto-Venäjän kanssa ovat muodostaneet suurimman uhan Suomen nuorelle itsenäisyydelle. Lokakuun vallankumouksesta vuosikymmenen vaihteessa tapahtuneeseen Neuvostoliiton romahtamiseen suomalaiset kommunistit pyrkivät kaikin keinoin tuhoamaan yhteiskuntajärjestelmämme. Laillisten keinojen ohella harjoittivat kommunistit laajaa maanalaista ja aseellista toimintaa tarkoituksensa saavuttamiseen: Suomen liittämiseen Neuvostoliittoon tai vähintäänkin Neuvostomalliin perustuvan diktatuurin perustamiseen Suomeen.
Tässä kirjoituksessa käsitellään lähinnä kommunistien harjoittamaa maanpetollista toimintaa itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä. Kuuluivathan laittomuudet erottamattomana osana kommunismin sisimpään olemukseen.

PUNAKAPINASTA SKP:N PERUSTAMISEEN

Vapausotamme ikävän sivujuonteen, punakapinan johtajat pakenivat Venäjälle epäonnistuneen vallankumousyrityksensa jälkeen. Harhaanjohdetut kannattajat jätettiin raukkamaisesti vastaamaan johtajiensa raakalaismaisista edesottamuksista. Kiihotustyötä Suomen laillista hallitusta vastaan harjoitettiin jatkettiin kuitenkin välittömästi rajan takaa Neuvostojohtajien myötävaikutuksella. Uuden vallankumousyrityksen suunnittelu ja Suomen Neuvosto-Venäjään liittämisen valmistelu siirtyi näin Moskovaan.
Suomen kommunistinen puolue perustettiin Moskovassa elokuussa 1918. Suomalaiset kommunistit olivat tutustuneet Leninin teksteihin ja omaksuneet yhä väkivalatisemman linjan. Ohjlemassaan kommunistit eivät edes aikoneet osallistua Suomen valtiopäiväelämään. Valta tultaisiin ottamaan aseellisen vallankumouksen kautta. Käytännössä kommunistit aikoivat tyydyttää pohjattoman vallanhimonsa Neuvosto-Venäjän pistinten avulla.

UUDESTAAN ASEISIIN

Suomalaisista kommunisteista ryhdyttiin kokoamaan aseistettuja joukko-osastoja välittömästi epäonnistuneen punakapina jälkeen. Joukkoja johdettiin ja rahoitettiin Moskovasta. Nämä tukahduttivat yhdessä puna-armeijan kanssa itä-karjalaisten heimoveljiemme yritykset ravistaa bolsevikkien hirmuvalta harteiltaan. Päätarkoituksena oli kuitenkin koota voimia uuteen vallankumousyritykseen Suomessa.
Aseita ja miehiä kuljetettiin kaiken aikaa rajan yli Suomeen. Uusi vallankumous oli tarkoitus aloittaa pohjois-Suomesta käsin. Itä-Karjalan kansannousu lokakuussa 1921 sotki kuitenkin kommunistien suunnitelmat.
Bolsevikit olivat pettäneet Tarton rauhassa antamansa lupauksen itsehallinnon järjestämisestä Itä-Karjalaan. Alueella vallitsi hirmuhallinto suomalaisen kommunistin Edvard Gyllingin johdolla. Kansa nousi epätoivoiseen vapaustaisteluun sortajaansa vastaan. Tätä kansannousua kukistamaan täytyi bolsevikkien lähettää suomalaisistakin koottu vallankumousarmeija. Virallisen Suomen penseä suhtautuminen heimoveljiemme vapauspyrkimystä kohtaan on vähintäänkin häpeällistä, kun näin jälkikäteen tiedämme sen kenties pelastaneen Suomen itsenäisyyden.
Punaupseeri Jahvetti Moilasen johdolla tehtiin kuitenkin vallankumouksen nimissä läskikapinana tunnettu ryöstöretki Sallaan. Virallisen historian kirjoituksen väite läskikapinasta SKP:n viimeisenä sotilaallisena operaationa Suomessa ennen toista maailmansotaa ei pidä paikkaansa. SKP:n johdolla harjoitettiin taukoamatta 20- ja 30-luvuilla sotilastiedustelua, ts. vakoilua ja kiihotustoimintaa Suomen puolella. Pitkä Neuvosto-Venäjän vastainen raja saattoi mahdottomaksi kommunistien rajan yli harjoittaman myyräntyön täydellisen tukahduttamisen.

MYYRÄNTYÖTÄ PARLAMENTARISMIN VARJOLLA
Sosiaalidemokraattisen puolueen epäonnistuneen valtausyrityksen jälkeen perustivat kommunistit Suomen sosialistisen työväenpuolueen toukokuussa 1920. Ohjelman puolueelle laati Moskovasta O.W.Kuusinen ja perustava kokous hyväksyi päätöksen puolueen liittymisestä kommunistisen internationaalin jäseneksi.
Etsivä keskuspoliisi lopetti tämän maanpetollisen toiminnan heti alkuunsa ja korkein oikeus tuomitsi yksitoista kommunistia valtiopetoksen valmistelusta kuritushuoneeseen. Puolue perustettiin uudelleen jo kesäkuun lopulla, jolloin maininta internationaaliin liittymisestä jätettiin pois. SSTP päätti kuitenkin syyskuussa 1921 hyväksyä internationaalin linjan, vaikka ei jäseneksi liittynytkään.
Kaikista valtiovallan toimista huolimatta kommunistit jatkoivat myyräntyötään yhteiskuntajärjestelmämme ja itsenäisyytemme tuhoamiseksi. Tammikuussa 1923 perustettiin Mannerheimin ja Svinhufvudin johdolla Suomen Suojelusliitto voimien kokoamiseksi kommunismia vastaan. Kyösti Kallion johdolla hallitus aloittikin toimet kommunismin tukahduttamiseksi. SSTP:n kanssa kiinteässä yhteistoiminnassa ollut Suomen sosiaalidemokraattinen nuorisoliitto lakkautettiin huhtikuussa 1923. Samoin kävi SSTP:n tilalle perustetulle Suomen työväenpuolueelle, joka tuomittiin rikolliseksi järjestöksi. Johtajat tuomittiin valtiopetoksesta. Näiden mukana kaikki STP:n kansanedustajat.
Pääosin itärjan takaa organisoitu lakkoliike vuosina 1927-28, Etsivän keskuspoliisin keväällä 1928 paljastama SKP:n maanalainen organisaatio sekä SKP:n järjestämät mielenosoitukset kesällä ja syksyllä 1928 saivat isänmaallisen kansan mitan täyttymään. Kommunismin lopulliseksi tukahduttamiseksi tarvittiin laaja kansanliike.

LAPUAN LIIKE JA KOMMUNISMIN TUKAHDUTTAMINEN
Lapuan liikkeen ansiot kommunismin julkisen toiminnan tukahduttamisessa ovat kiistattomat. Kansanliikkeen järjestämän talonpoikaismarssin ja voimakkaan valtiovaltaan kohdistetun painostuksen johdosta eduskunta hyväksyi lokakuussa 1930 ns. kommunistilait. Tämän kommunistien julkisen myyräntyön lopettamisen voidaan katsoa osaltaan vaikuttaneen siihen kehitykseen, joka mahdollisti Talvisodan ihmeen. Kansakunnan eheytyminen saattoi onnistua paremmin yhteiskunnassa, jossa ei sallittu kommunistien harjoittamaa valheellista kiihotustyötä.
***''(Tilaa kuvaa varten)

KOMMUNISTIEN EPÄONNISTUNUT VALLANKAAPPAUSYRITYS JA K.J. STÅHLBERGIN KYYDITYS

Vuoden 1930 tapahtumat on jälkikäteen - lähinnä kommunistien onnistuneen propagandan ansiosta - käännetty lähes päälaelleen. Kommunistien laillisen toiminnan kieltäminen on ollut suurin voitto yhteiskuntamme rauhanomaiselle kehitykselle. Nykyisin ajankohtaa käsitellään kuitenkin mm. "demokratian kriisi"-nimisten otsikoiden alla ja lapuan liike on tuomittu pohjalaisten ökyisäntien huligaanijärjestöksi. Kansanliikkeen merkitys kommunismin tuhoamisessa ja isänmaan pelastamisessa on tarkoituksella unohdettu.
Entisen presidentin K.J. Ståhlbergin kyyditys ja tähän liittyneet tapahtumat tulisi tutkia uudelleen ja valheellinen käsite Lapuan liikkeen osallisuudesta kyyditykseen kumota. Koko kyyditys oli osa Lapuan liikkeeseen soluttautuneiden kommunistien suunnitelmaa vallan kaappaamiseksi maassamme.
Kommunistit olivat tehneet täysin väärän tilannearvion katsoessaan ajankohdan sopivan vallankaappaukselle. Tilanne maassa oli kaikkea muuta kuin suosiollinen kommunisteille. Lapuan liikkeen toimet hyväksyttiin yleisesti ja kansa oli muutenkin isänmaallisen hengen innoittamaa. Kommunistien suunnitelman mukaan presidentti ja hallitus tuli kaapata ja kuljettaa itärajan yli. Tapahtumat menivät kuitenkin heti alkuunsa pieleen. Relanderin sijasta kaapattiinkin Ståhlberg eivätkä muutkaan ennakkovalmistelut onnistuneet. Ståhlbergistä piti päästä siististi eroon ja jäljet vallankaappausyrityksestä muutenkin peitellä. Ståhlberg jätettiin Joensuuhun ja syy kyydityksestä sysättiin Lapuan liikkeen niskoille.

OMAT KOIRAT PUREVAT

 

Suomalaisen kommunismin tukahduttamisessa viranomaisiamme suurempaa roolia näytteli kuitenkin neuvostodiktaattori Stalin. Kasvavassa voimantunnossaan oli Neuvosto-Venäjän politiikka tehnyt täyskäännöksen. Isovenäläinen imperialismi ei voinnut enää sallia kansallisia kommunistisia liikkeitä. Nämä koettiin uhaksi venäläisyydelle. Puna-armeijan katsottiin nousevan riittävän vahvaksi voimaksi suorittamaan maailmanvalloitus ilman paikallisiakin vallankumouksia. Näitä tarvittiin enää korkeintaan kulisseiksi puna-armeijan toimien oikeuttamiseksi.
Tämän suunnan saivat suomalaisetkin emigranttikommunistit kokea nahoissaan. Stalinin suurissa puhdistuksissa tuli heidänkin osakseen hävitä Siperian kuolemanleireille.
Jatkosodan päättyminen mahdollisti jälleen kommunistien laillisen toiminnan. Kyseenalainen kunnia kommunistisen liikkeen nopeasta jaloille pääsystä kuuluukin maamme viranomaisille. Nämä kun tarjosivat kommunisteille vankiloissamme turvapaikan Stalinin vainoja vastaan.
Uskomatonta oli kommunistiemme sinisilmäisyys Neuvosto-Venäjän toimia kohtaan. Ennen kuin nämä huomasivatkaan, oli aktiivisen vaikuttajan rooli vaihtunut täysin Moskovan juoksupojan asemaan.

O.W. KUUSISEN KANSANHALLITUS
Viimeistään Talvisodan syttyessä aukenivat silmät Euroopassa Neuvosto-Venäjän todellisia tarkoitusperiä kohtaan. Hyökkäystä pieneen puolueettomaan Suomeen ei Leningradin turvallisuudella voinut enää selittää.
Kommunistiemme rooliksi tuli esittää Moskovan asettamaa Terijoen nukkehallitusta. Yksimielinen kansamme näki kuitenkin tämän valheen läpi ja asettui kunniakkaaseen puolustustaisteluun idän punaista hyökyaaltoa vastaan. Tämän hyökkäyksen torjuminen viimeistään lunasti paikkamme vapaiden kansakuntien joukossa vastoin kommunistien toisen suuntaisia suunnitelmia.

YLEISEUROOPPALAINEN VOIMANPONNISTUS BOLSEVISMIA VASTAAN

Välirauhan ajan epävarmuus ja pelko uudesta Neuvosto-Venäjän hyökkäyksestä vaihtui Suomen liittymiseen yleiseurooppalaiseen rintamaan idän kommunismin lopulliseksi tuhoamiseksi. Toivo tuhatvuotisen vihollisen saattamiseksi polvilleen vei Suomen taistelemaan Saksan ja tämän liittolaisten rinnalle.

Euroopan voimavarat osoittautuivat kuitenkin rajallisiksi verrattuna idän loputtomiin ihmis- ja materiaalimassoihin. Saksaa vastaan liittoutuneet länsivallatkin tajusivat punaisen vaaran merkityksen liian myöhään. Kansakuntamme joutui taas pinnistämään voimansa äärimmilleen taistelussa olemassaolonsa puolesta.
Hinta vapaudesta oli kova. Raskaassa rauhanteosaa joutui Suomi mm taas sallimaan kommunistien julkisen toiminnan. Mikä paradoksi siihen sisältyikään Suomen joutuessa laillistamaan liike, jonka toiminta ja tavoitteet olivat kaikkea muuta kuin laillisia.

VAARAN VUODET

Sodan jälkeisiä vuosia sävytti jälleen pelko kommunistien vallankaappauksesta ja puna-armeijan miehityksestä. Kommunistit jatkoivat omaksumallaan linjalla noudattaen jokaisessa liikkeessään Moskovan valvontakomission määräyksiä. Suomalaiset osoittivat kuitenkin mm. asekätkennällä vastaavansa myös tähän hyökkäykseen. Neuvostoliitto epäröi ja kommunistien vallankaappaus kuivui kokoon.
Suomalaiset osoittivat olevansa kansakuntana voimakkaampia kuin Itä-Euroopan kansat, jotka yksi toisensa jälkeen luisuivat kommunistiseen diktatuuriin.

KOMMUNISMI EI OLE KUOLLUT
 
 

Tosiseikkaa kommunistiemme Moskovan juoksupojan roolista kuvaa hyvin se, että SKP teki konkurssin välittömästi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Ulkopuolisen rahoituksen ehtyessä ei omilla jaloilla pysyttykään pystyssä. Kommunismi ei ole kuitenkaan keskuudestamme hävinnyt. 60-luvulla mädätystyönsä henkisessä selkärangassamme aloittaneet kommunistimme esiintyvät nykyisin liberaaleina, vihreinä tai jopa demokraatteina! Keskuudessamme harjoitetaan voimakasta propagandaa mm. rotusekoituksen puolesta. Tavoitteena, mikäpäs muu, kuin kansallisen olemassaolomme hävittäminen. Käsittämätöntä on joidenkin kansalaispiirien inho ja suoranainen viha omaa kansallista identiteettiään kohtaan.

TARVITAAN VASTAVOIMA

Nuoren kansallisen liikkeemme tärkeimpiä tehtäviä on tämän valheellisen hapatustyön todellisten kasvojen paljastaminen. Tarvitaan uutta kansallista heräämistä! Sillä vain kansallisesti yhtenäisinä, identiteetistämme ylpeinä pystymme säilyttämään kansallisen olemassaolomme."

Salanimellä kirjoitettu juttu jostain 1990-luvulta.
      

WERNER SOMBART JA KAPITALISMIN HENKI

Tässä olis tällainen dokumentti 1990-luvulta. Se julkaistiin aikoinaan jossain kansallismielisessä lehdessä.

Se sopii tänne siinä mielessä, että Sombart oli aatteellisesti Hitlerin aikakautta lähellä.

Werner Sombart ja kapitalismin henki

Saksalainen sosiologi Werner Som­bart (1863 - 1941) oli vuosisatamme alkupuolen tuotteliaimpia ja kuului­simpia sosiologeja. Hän on myös tyyppiesimerkki siitä miten finans­simafia voi - antisemitismin poltto­merkillä - painaa ihmisen koko elä­mäntyön unohduksiin. Sombartin­kin tapauksessa sikäli aiheetta, että hän ei ollut antisemiitti eikä rasis­ti. Hän oli mainituille tahoille paljon vaarallisempi mies - hän nimittäin päätyi kypsällä iällään antikapita­listiksi.

Juutalaiset ja kapitalismin henki

Sombart osoitti (v.1911) juutalai­suuden keskeisen roolin modernin paariakapitalismin synnyssä: "Kapitalismi syntyi lainarahasta. Rahan lainaamisessa on koko kapitalismin siemen ja itu. Vilkaisepa juutalaisten kirjoitettua traditiota, niin havaitset heidän tehneen rahanlainaamisesta taidetta. Jo varhain heille kehittyi pakkomielle siitä, että heidän onnensa oli omistaa rahaa. He luotasivat kaikki rahaan kätketyt salaisuudet - ja tulivat ensin rahan, ja sitten koko maailman ruhtinaiksi".

Monimuotoisuutta - ei assimilaa­tiota!

Joidenkin mielestä edellä esiintynyt sitaatti heijastaa anti-semitistis­miä. Se on kuitenkin erehdys. Sitä kirjoittaessaan Sombart oli nimittäin vielä harras kapitalismin ihailija, jopa sionismin kannattaja. Eikä hänestä myöhemminkään tullut varsinaista rasistia, ei edes NsdAP:n jäsentä: "Hän näet ajatteli, että on arvokasta säilyttää lajien moninai­suus. Samalla tavalla kuin eläinkun­nassa on monilajisuus arvokkaampaa kuin yksilajisuus. Assimilaatio johtaisi yhden ihmislajin syn­tyyn... Kaikenlainen ihmislajin yhtenäistäminen oli Sombartista vas­tenmielistä, sillä sen tuloksena ei voisi olla muu kuin yksi, kaikkialla vallitseva normaali ihmistyyppi, american man" (tai eurokansalai­nen). 

Juutalaisuuden henki meissä

Oivallettuaan 'talouden valtakauden' todellisen olemuksen, hän päätyi siihen, että juutalaisongelma ei enää suinkaan poistu häätämällä fyysiset juutalaiset. "Ongelmana on voittaa ja poistaa tepsivällä tavalla juutalai­suuden henki"... "Juutalaisuuden henki on muodostunut osaksi meitä itseämme, se ilmenee tuhansissa määräyksissä, käytännöissä: meidän laeissamme ja valtiomuodossamme, elämäntavoissamme, eritoten ta­louselämässämmeyms." (Saksalaisen sosialismimme)" tehtävänä on muuttaa yhteisön kulttuuri sellaiseksi, että se ei enää tarjoa kasvualustaa tuolle juutalaisuuden hengelle."

Sombart on tullut uudelleen muo­tiin. Hän kuuluu siihen vuosisadan alun maailmaan, jonka käsitteistö ja ajattelutapa eivät enää helposti avaudu meidän aikalaisillem­me.

Sombart on poikkeus. Häntä lukiessaan myös selvästi tajuaa miksi 1930-luvun Suomessa ei ollut kasvualustaa esim. Ensio Uotin markki­noimalle suomalaissosialismille. Silloisella agraariyhteiskunnalla ei olisi juurikaan ollut edellytyksiä tajuta yltiökapitalismin mukanaan tuomia varjopuolia. Tänä päivänä Sombart on entistä ajankohtaisempi meille. Voimme, Sombartin tavoin, omin silmin nähdä kansainvälisen megapääoman useimmat haittavai­kutukset. Yltiökapitalismi oli, Som­bartin mukaan, Baabelin tornin ra­kentamista, joka samalla vähitellen tuhoaa yhteiskunnan luonnolliset rakenteet. Hän ennakoi kaupunkien kuolemisen sellaisena kuin se tä­nään on meidän nähtävissämme (esimerkiksi Liverpoolissa tai Balti­moressa). Hänelle kirkastui ihmisen vieraantuminen koko karmeudes­saan, Sombartin sanoin: "Koko in­himillinen elämä on kadottanut si­sältönsä ja merkityksensä".

"Yltiökapitalismi on perkeleen keksintö, juuri siksi, että se on tuonut maailmaan tämän sisällyksettömän ja yhäti kiihtyvän liikkeen" (eksponentiaalisen kasvun). Sombartilla oli tapana perustella näkemyksiään laajalla (saksalaisella) tilastoaineistolla. Hänen tilastojensa luvut olivat vielä varsin vaatimattomia verrattuna siihen mitä meidän aikamme on saanut kokea.

Kehityksen seurauksena sotilaista­kin on tullut pelkkiä poliiseja, jotka vain huolehtivat paaria-kapitalistien etuoikeuksista (vrt. Eisenhower). Voiko kukaan kunnon sotilas arvostaa sellaista? Ei, sillä häneltä on samalla riistetty hänen sotilaskunniansa."jopa koko sotimisen mielekkyys on kadonnut", pohtii Sombart

Perusongelma: henkisen puolen katoaminen

Syynä koko tähän tragediaan - 'talouden valtakauteen'-Sombart piti sitä, että yhteytemme henkiseen puoleen on kadonnut. Vaikka hänen lääkkeensä kapitalistisen yhteiskun­nan sairauteen oli (kansallinen) saksalaissosialismi, hänestä: "Sosialismi ei voi avata uusia lähteitä; se ainoastaan voi ohjailla veden virtausta jättäen niiden alkulähteen Kaikkivaltiaan huomaan. Sosialismi voi kuitenkin padota vedet ja estää niitä saastumasta."

"Kaiken kaikkiaan: olemme jo kyp­siä muutoksettomaan talouteen ja lähetämme yltiökapitalismin sinne mistä se on tullutkin: hel­vettiin." Näin tiivistää Sombart näkemyksensä, jotka ovat tehneet hänestä mm. anglonationalistien talousgurun -ja toisaalta finanssi­mafian painajaisen. 

Adolf Hitlerin pöytäpuhemerkintä 3.2.1942

"Kuinka monta kertaa olen saanut kuulla:

"Miksi vastustaa vapaamuurariutta?" 

"Miksei juutalaisia voida jättää rauhaan?". 

Näine, jatkuvine painostus- ja kiristysyrityksineen,

 he ovat luoneet nuo näkymättömän vaikutusvaltansa

 verkot, aina samoin konstein ja kaikilla

 yhteiskuntaelämän alueilla.

  Kun loosit sitten kiellettiin, monet kertoivat

 tunteneensa helpotusta vapauduttuaan

 tästä kuristuslenkistä".

Missä on natsiaatteen kunnian päivistä kertovat kuvaukset?

Kansallisosialismi merkitsee nykyihmisille sitä kaikkea mitä tapahtui sodan lopussa. Ihmiset joutuivat pelastamaan nahkansa mitä ihmeellisimmällä tavoilla. Berliinissä SS-mies saattoi muuttua epätoivoiseksi. Sopiva ihminen tähtäimeen. Laukaus päähän ja vaatteet vaihtoon. Siviilivaatteet oli helpoin hankkia tappamalla joku. On väitetty, että myös saksalaisetkin olisivat syöneet ihmislihaa. Näin tehtiin Leningradissa piirityksen aikoihin.

Länsiliittouma vapautti keskitysleirejä. Osa keskitysleireistä oli työleirejä. Niissä oli työvoimaksi vapaehtoisesti Saksaan tulleitakin. Niistä otetut kuvat ja filmipätkät ovat olleet ihmisille jonkinlaisena opetusmateriaalina. Monesti kuvista rajattiin tärkeää tietoa pois. Eräässä kuvassa oli alunperin selkeästi näkyvillä se, että kaikki parakit olivat liittoutuneiden ilmapommituksilla tuhoutunut. Ihmisruumiit oli vedetty raunioista ulos. Propagandavideolla britit julistavat, että natsit saavat haudata tekojensa hedelmät. Varmaankin sotateollisuus oli oleellinen kohde, jos haluttiin tuhota Saksan selkäranka. En moiti sitä. Se, että syy uhreista laitettiin saksalaisten piikiin on silkkaa propagandaa.

Joka tapauksessa itseäni ihmetyttää missä on ne filmit, joissa kuvataan kansallissosialistisen Saksan kunnian päiviä? Kansa saa tarkoitusta elämälleen. Talous kohisee kuntoon. Tavalliselle kansalaiselle pyrittiin rakentamaan kansanauto Volkswagen. Oli matkailua. Rivisaksalaisellekin tarjottiin mahdollisuuksia vierailla Norjan vuonoissa ja Välimerellä. Me olemme tottuneet tällaiseen. Siihen aikaan se oli uutta. Hitlerin nuorisojärjestöt veivät nuoria reippailemaan vuorille ja metsiin.

Naisille tarjottiin korkeinta mahdollista roolia - tulla äideiksi.

Mielestäni olisi syytä zoomata kamera Saksan vuosien 1944-45 raunioilta pois ja siirrettavä tähtäin niihin, jotka ilkkuvat natseille. Kaikenlaiset Pride-kulkueet nostavat itseään jonkinlaisiksi eettisiksi toimijoiksi. Kaikenlaisia pedofiilejä, homoraiskareita ynnä muuta mahtuu tuohon koko maailman eettisten poliisien armeijaan. He ovat siis itsensä nostaneet jalustalle ja painostaneet muut hyväksymään sellaisen lähtökohdan.

Natsiaate oli siis paha. Vain vaivoin joku uskaltaa sanoa, että joukossa olisi ollut edes yksi hyvä omena. Holywood elukuvien hyvän omenat oli jotain rikollisia, jotka rahastivat juutalaisilla. Elokuvaversiossa ne kuvataan ns. hyviksi natseiksi. Ikään kuin ihmisyyden aate olisi ohjannut heitä.

On aika jättää juutalaiset kansallisosialismin kannalta sivuosaan. He olivat vastavoima niin kommunistien kuin kapitalistienkin puolella. Mutta kun kansallissosialismi pyrki nostamaan ahdinkoon joutuneen kansakunnan. Nuo juutalaispiirit olivat selkeästi tätä projektia vastaan.

Kansallinen kello käännettävä oikeaan aikaan

Tämän blogin tarkoituksena ei ole sekaantua Suomen nykypolitiikkaan. Niin ainakin minä olen ymmärtänyt. Pyrin katsomaan nykyaikaa kansallaissosialismin tasolta käsin. Kait tällainen harhapolku päivän politiikkaan sitten tulee hyväksytyksi.

Henrik Holappa niminen kaveri tuli ulos kaapista. Hän jätti kansallissosialistisen toiminnan tai miksi hän sitä sitten määrittelikin. Olen seurannut asiaa vain julkisuudesta. En ole tutustunut kaverin kirjaan. Vika ei kuitenkaan ole aatteessa. Se on toimintatavoissa.

On selvää, että poliittiseen kenttään tuleva aatteellinen järjestö liukuu herkästi puolirikolliselle alueelle. Toimintaan osallistuville ei varmaankaan tarjota kunnollisia työtilaisuuksia. Pilkataan työttömyyden takia tai sitten pilkataan sitä, että kaverit rehkii hanttihommissa. Ensimmäinen ongelma on siis se, että ihminen ajautuu lainsuojattomaksi.

Alkuun vauhdikasta elämää ääriliikkeessä harjoittava nuori vihainen mies saattaa saada tyttökavereita. Kun paine alkaa käydä kovaksi ja ovet työmarkkinaoilta sulkeutuu, nuo naiset kaikkioavat. Lisäksi naiset haluavat itselleen miehen, josta voi olla ylpeä. Yhteisö painaa tiedotusvälineiden kautta. Tällä on vaikutusta äärijärjestöön kuuluvan henkilön lähiopiirissä Ystäväpiiri alkaa kaventua.

Tässä vaiheessa toiminta alkaa saada hämäräperäisen kulttiporukan mainetta. Toinen vaihtoehto on, että liutaan rikolliselle alueelle. Herkimmät yksilöt alkavat jopa käytäyttyä sellaisella tavalla, kuin heidän odotetaankin - siis väkivaltaisina häirikköinä. Seuraa pahoinpitelytuomioita ja vankilakierre. Ääriliikkeestä siirrytään järjestäytyneen rikollisuuden piiriin.

Kun tällainen surkea kehityskulku on odotettavissa, toimii viranomaisetkin kahta kiivaammin estääkseen nuorten liukumisen tällaiseen ääritoimintaan.
Vihervasemmiston puolella radikalisoituville ihmisille pyritään löytämään väyliä mukaan yhteiskuntaan. Niinpä yhteiskunnassa ei herää samalla tavalla negatiivisia ajatuksia tuosta toiminnasta. Sitä pidetään jonain kehitystä eteenpäin vievänä toimintana. Nuoret haluavat muuttaa maailmaa.

Itse tiedän, kuinka hyvä, kaunis ja eettinen oppi isänmaallisuus on ollut vanhemmalle polvelle. Isänmaallisesti innostunut nuori oli aikoinaan kunniotusta herättävä ilmestys. Hänen uskottiin johtavan kansaa eteenpäin. Kansa toivoi, että isänmaallisin ja pyyteettömin johtakoot maata. Johonkin kansallismieliseen kerhoon kuulumista ei siis lähtökohtaisesti painettu alas.
On myönnettävä, että tämän päivän kansallismielisyydessä on pääpaino kallistunut maahantunkeutumisen vastustamiseen. Siinä alkaa sydän mustua aika herkästi, mikäli ympäriltään suodattaa vain kaiken negatiivisen liittyen maahanmuuttoon ja vastaavaan ns. "mädätykseen".

Toisella puolella äärioikeistoa vastustetaan ja koetaan ylemmyyttä omasta suvaitsevaisuudesta. Missä on oman henkisen kehityksen tarkkailu? Jos vain kyräillään vastapuolen heikkouksia, eikä pyritä kehittymään, niin henkinen kasvu jää teini-ikäisen tasolle.

Tänä aikana ongelmaa pahentaa se, ettei kukaan rohkeana itseään pitävä nuori kehtaa myöntää olevansa millään tasolla uskonnollinen. Luetaan kaikenlaista fantasia-kirjallisuutta. Siinä tutustutaan henkiseen maailmaan, mutta sellaisella tavalla, että itse hallitaan tilannetta. Kenties buddhalaisuus on monille sellainen uskonto, jossa voi kokea olevansa tilanteen herra.

Näenkin siis syynä "nuivien" nuorten näivettymiselle sen, ettei heillä ole mitään yleviä ihanteita. Ei ole taustalla uskontoa eikä isänmaata. Monet nuoret eivät ole sitä paitsi olleet pahemmin tekemisissä vanhempiensa tai esivanhempiensa kanssa. Esi-isien kutsu hautojen takaa ei heitä tavoita. Rikkinäisyyttä kotona kokeneet, eivät varmaan osaa kaivatakaan kodin lämpöä. Toisaalta ei kansallismielisiä vastustavillakaan ole sen parempia kotioloja. Voi olla jopa päin vastoin.

Itse toivoisin tuollaisen liikkeen johtoon nousevan sellaista henkeä edustavia, jotka tosissaan tarttuisivat passiivisesti kuolemaa odottavia päättäjiä pillistä kiinni. Siinä tarvitaan sellaista uskoa ja kaipausta paremmasta yhteiskunnasta, jota me emme vielä ole kokeneetkaan. Kuka on se mies, joka asettaa kansalle uuden ajan?

HIMMLERIN HOMOSEKSUALISMIN KRITIIKISTÄ

Tässä on pohdintaa liittyen Himmlerin SS-sisäpiirissä esittämiin näkemyksiin koskien homoseksuaalisuutta. Kenties nuo tekstit painetaan Suomessa tai sitten ei. Niitä löytyy sivulta:

http://hakaristinhenki.blogspot.fi/

Tämä pienehkön homoseksuaalisuutta koskevan esitelmän julkaiseminen Suomen kielellä on paikallaan monestakin syystä. Euroopassa pidennettiin tekijäoikeuksia 1990-luvulla, ettei kansallisosialistien ideologiaa sisältäviä kirjoituksia saanut julkaista. Siihen aikaan kai pelättiin, että tuo aate olisi saattanut pyrkiä täyttämään kommunismin jättämää tyhjiötä. Nyt on siis kulunut yli 75-vuotta useimpien tärkeiden kansallisosialistien ml. tämän teoksen laatijan kuolemasta.

Aaatteellisessa mielessä on selvää, että oma aikamme on niin erilaista, ettei kansallisosialismin kohtaamista ongelmista ja ratkaisuyrityksistä voi ammentaa tähän päivään. Siinä suhteessa tuo tekijäoikeuksien pidentäminen on tehnyt tehtävänsä. Toisaalta esimerkiksi Suomen sivistystason nousu on johtanut siihen, ettei tällaisen teoksen käteen ottava ihminen suinkaan lue sitä yhtenä totuutena vaan osaa kriittisesti valikoida lukemaansa.

Miksi tällaisen teoksen saattaminen suomalaiselle lukijakunnalle ylipäätään on mielekästä? Monet demokratian ja Euroopan Unionin kliseitä toistelevat ihmiset eivät tosiasiallisesti tunne sitä maailmankatsomusta, jonka haudalla nyt ilkutaan. Monien mielestä natsismi pitäisi haudata lopullisesti. On tunnettua, että kommunistipartiot kävivät hakemassa kansallissosialistista kirjallisuutta suomalaisista kirjastoista kylmän sodan alkuaikoina. Mielestäni ihmiset saavat lukea Marxin teoksia, jos haluavat. Itse asiassa kommunistiseenkin kirjallisuuteen perehtyminen on terveellistä. Jos pelkää, että itse saa tartunnan, niin kannattaa välttää. Sekin aate on vaikuttanut paljon maailmassa. Jotkut kaikkea ns. totalirismia kritikoivat pitävät sitä tuhoisempana kuin mitä kansallisosialismi oli. Oliko kansallisosialismi syy vai seuraus muista asioista on tietenkin pohdinnan aiheena. Toisaalta islamilaisesta maailmasta katsottuna tämä nykyinen länsimainen demokratia saattaa olla kaikkein julmin. Historiassa on aina kyse tulkinnoista.

Propagandistisia ohjelmia ja värittyneitä kuvauksia natseista jaksetaan edelleenkin tehdä. Mielestäni olisi jo aika katsoa inhimillisesti minkälaisten ongelmien parissa kansallisosialistit painivat. Hitlerin puolestapuhujat ovat usein korostaneet, että Saksa painettiin alas kohtuuttomilla ehdoilla. Tämä johti lamaan ja kurjuuteen. Sellaisissa oloissa eläneet saksalaiset puolestaan altistuivat Hitlerin ja kansallissosialistien propagandalle. Hitler oli melkein messias, joka tarjosi kansalle työtä. Tämä kaikki sai aikaan lopulta sen, että puhkesi toinen maailmansota. Hitler hyökkäsi Stalinin kanssa tehdyn sopimuksen kanssa Puolaan 1939. Stalin valtasi Baltian maat, osia Puolasta ja aloitti talvisodan. Koska Stalin oli voittajien leirissä vain Hitler tuomittiin sodan aloittajana. Voittajavallat ottivat oikeudekseen tulkita saksalaisille ja muulle maailmalle ”totuuden natsismista”. Erityisesti saksalaisten uudelleenkoulutus ja syyllisyyden istuttaminen heihin on mennyt luihin ja ytimiin. Vielä 1960-luvulla saksalaiset pitivät natsien demonisoimista seurauksena hävitystä sodasta. 1970-luvulla nuoriso alkoi kyseenalaistamaan sodan käyneen sukupolven tekoja. Monille oli järkytys saada selville minkälaisessa roolissa isä oli toiminut.

Kansallisosialisteja on demonisoitu niin pitkään, että joissain piireissä kai pelätään vieläkin, että ihmimillisen puolen näyttäminen natsijohtajista saisi kansan pettymään kaikkeen siihen manipulaatioon, jota on harjoitettu. On nimittäin selvää, ettei natsit pelkällä pahuudella nousseet valtaan. Heillä oli selvästikin jotain ajatuksia, jotka upposivat kansaan.

Tämän kirjasen arvoa nostaa se, ettei se ole mikään julkiseen käyttöön tarkoitettu propagandateos. Se on Heinrich Himmlerin ohjeistus tai katsaus, jonka hän esitteli SS-järjestön sisäiseen käyttöön. Se on siis siinä suhteessa rehellinen. Tässä käsillä olevassa katsauksessa ei salailla tai hyssytellä ongelmia. Toisaalta siitä käy ilmi se, ettei pahamaineisena tunnettu Himmler, suinkaan lähtenyt millekään radikaaleille linjoilla.

Jossain maissa oli pitkään sellainen käsitys, että kaikkea natsimateriaalia pitäisi esitellä valikoiden ja niissä pitäisi olla varoituksen sanoja mukana. Vähän samalla tavalla kun tupakka-askin kyljissä varoitetaan tupakan aiheuttamista vaaroista. Itse asiassa tänä päivänä voi sanoa, että aika on tehnyt tehtävänsä. Populistiset liikkeet Euroopassa ovat tässä homoasiassakin liberaalilla kannalla. Islam on se uhkatekijä homoudelle, ei äärioikeisto.

Himmlerin ajatuksissa homouden leviäminen miesten pyörittämiin organisaatioihin nähdään ongelmalliseksi. Tänä päivänä juuri mikään hallinnon ala ei ole miesten hallinnassa kokonaan. Niinpä se ei ole samanlainen kysymys, vaikkakin homoverkostojen muodostumisesta eri puolille yhteiskuntaa on merkkejä. On selkeästi havaittava ilmiö, että homot hakeutuvat samoille aloille.

On myös mielenkiintoista huomata kuinka voimakkaasti Himmler kritisoi natsisysteemiä. Tämä tapahtui siis sisäisessä piirissä. Hän varoittelee lakkaamatta siitä vaarasta joka piilee liian militaristiseksi ja maskuuliniseksi muuttuvassa maassa. Hänen mukaansa poikien toiminta Hitlerin nuorisjärjestössä saattaa johtaa siihen, että ei haluta nähdä äitejä tai sisaria kavereiden ympärillä. Himmler pelkäsi, että jos pojista poistetaan kaikki hempeys, jota he saavat äideiltä ja sisarilta, heille jää vaihtoehdoksi poikien keskinäinen toveruus. Siinä puolestaan piilee homouden vaara.

Huomiota herättää myös se, ettei Himmler edes käsittele lesboutta. Hänelle yhden pojan liukuminen homouteen merkitsee siis sitä, että jollekin naiselle ei löydy miestä. Tämä puolestaan johtaa siihen, että kansan väkiluku ei lisäänny.

Joku voi ihmetellä sitä, ettei Himmler edes käsittele sellaista asiaa kuin synnynnäinen homous. On muistettava, että tuon ajan psykiatrian oppikirjoissa homoutta käsiteltiin jonkinlaisena neuroottisena asiana. Se oli sen ajan tieteen kärkeä, ei mitään natsismiin liittyvää ajattelua. Ajatus menee siis suurin piirtein niin, että joku ihminen voi kokea kiusausta homoseksuaaliseen tekoon. Tuo oli sen ajan tieteen mukaan mukaan neuroottinen ajatus, jota ei tietenkään pidä toteuttaa. Samalla tavalla voi mielessä käydä ajatus, että vetäisee nyrkillä jotain kaveria turpiin. Sitäkään ei pidä toteuttaa puhumattakaan murhanhimoisista aikeista.

Tai tavallaan jonkinlainen homous nähdään synnynnäisenä vikana, kun Himmler mainitsee entisaikaisen kyläyhteisön suhtautumista. Suosta löydettiin ajoittain miehiä, jotka olivat hänen tulkintansa mukaan homoja. Niiden lopettaminen oli kauhun aikaan saamaa alkukantaista lajin suojelemista.

Himmler on toki realistinen. Hän näkee Saksan kaupungistumisen vaikutukset. Tämän päivän ihmiselle Himmlerin esittämä katsaus, joka siis ei ole propagandaa laajalle yleisölle, on vavisuttavaa luettavaa. Olemme kuulleet Berliinin 1920-luvun ”kultaisesta ajasta” homoineen. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään, että kokoluokka olisi Himmlerin kertoman tasolla. Saksassa oli 2 – 4 miljoonaa ihmistä homoklubien jäseninä kun kansallisosialistit tulivat valtaan. Jopa Himmler haluaa pyöristää lukua alaspäin, vaikka toisaalta uskoo, etteivät kaikki homot olleet klubien jäseniä. Hänen mukaansa homoklubien jäsenistä kaikki eivät olleet homoja.

Kun nuo luvut suhteutetaan väestöön. Himmlerin mukaan maassa oli siihen aikaan 20 miljoonaa seksuaalisesti aktiivista miestä. Siis puhutaan, että maassa olisi ollut 10-20 prosenttia homoja. Hän näki ongelman suurena senkin takia, että sodassa oli kuollut 2 miljoonaa nuorta miestä. Maan naisille ei siis ollut löydettävissä miehiä ja lasten tekijöitä. Maan väestöä uhkasi surkastuminen ellei mitään tehtäisi.

Himmler pohti ongelmaa. Hänen mukaansa maassa oli tietty määrä miespuolisia prostituoituja. Ne olisi voitu hetkessä kartoittaa ja viedä keskistysleireihin. Hänen mukaansa joihinkin tehosi uudelleenkoulutus. Hänen mukaansa suurin osa olisi palanut leireiltä takaisin puuhiinsa. Ongelma oli siinä, että jos nuo kaikki olisi otettu kaduilta pois, niin ne miljoonat homot, joita maassa oli, olisivat kanavoineet toimintansa viattomampiin uhreihin.

Saksan ohjelmat ns. rodunjalostuksen saralla avautuvat siis tästä kulmasta katsottuna uudella tavalla. SS joukkoihin valikoitiin parasta pohjoista ainesta, jonka erityisesti toivottiin lisääntyvän. Tästä syystä SS-joukoissa ei hyväksytty homoutta. Joka kuukaisi paljastu lukuisia tapauksia. Sellaisesta rangaistuksena oli siirto keskitysleiriin. Siellä sitten ammuttiin ”paon yrittämisen” nimikkeellä.

Himmler toki pelasi omaa valtapeliään maassa. Hän mainitsee kuinka kaksi homoseksuaalia SA johtajaa yrittää sortaa samalla alueella toimivaa SS-johtajaa. Homot eivät syyttäneet SS-miestä siitä, ettei hän ole kuten he, siis homo. Päin vastoin nuo kansallisosialismin kannalta kyseenalaisesti toimivat SA-miehet etsivät aatteellisia tekosyitä SS-miehen savustamiseksi häiritsemästä heidän toimiaan.

On tunnettua, että SA:n johtajana alkuun toiminut Röhm oli homo. Ei siis ole mikään ihme, että järjestössä esiintyi homoutta runsaasti.

Himmlerin tietämys maailman asioista ei ole järin laajaa. Hän sanoo tuntevansa alkukristillisyyttä Roomassa ja erinäisiä uskontoon ja mystiikkaan liittyviä asioita hyvin. Se saattoi pitää paikkansa. Sen sijaan kun hän puhuu amerikkalaisista, niin hän on aika huteralla pohjalla. Amerikkalaiset olivat hänen näkemyksensä mukaan naisten tossun alla ja siksi amerikkalainen homous kumpusi siitä. Siis se olisi toisenlaista kuin saksalainen homous.

USA:ssa homoutta varmaan esiintyi suurkaupungeissa ja San Fransisco on legendaarisessa maineessa. Sen sijaan amerikkalaiset vaihto-oppilaat, joita meni Englantiin 1920- ja 1920-luvuilla ihmettelivät homouden määrää siellä Huiipuyliopistoissa USA:ssa oppilailla oli siihen aikaan kolmen henegen huoneet, ettei homoutta pääsisi syntymään.

Toisaalta kun ajattelee Yale yliopiston Skull and Bones järjestöä, jolla oli saksalaiset juuret 1800-luvulta. Tuossa järjestössä on kai ollut jonkinlainen initiaatio-seremonia, johon liittyy homoseksualismia. Siitä syystä onkin mielenkiintoista ajatella George W. Bushin homovastaista kampanjointia. Jotain salakuvaa tuosta riitistä löytyy – ei tosin Bushin tapauksesta. Sen kuva on sekava ja on vaikea sanoa tapahtuuko siinä jonkinlainen raiskaus takapuoleen ruumisarkussa. Joka tapauksessa sanotaan, että jokaisen jäseneksi otetun pitää paljastaa henkilökohtaisia asioita seksielämästään. Jotain kähmintää tapahtuu joka tapauksessa. Kyse on joka tapauksessa jonkinlaisesta homoeroottisesta sessiosta.

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltojen armeijaan siirtyi paljon saksalaisia sotilaita. Homoutta levisi heidän mukanaan. USA:n armeijan piirissä on puhuttu jopa ”saksalaisesta taudista” kun puhuttiin homoudesta. Kissingerin saksalainen tausta on myös puhuttanut tämänkin aiheen tiimoilta.

Itseäni pohdituttaa missä määrin Saksan kaupungeissa olevien homoklubien jäsenet olivat juutalaisia. New Yorkiin muutti paljon juutalaisia myös Saksasta aina vuoteen 1942 asti ja sitten uudestaan juutalaisia saapui sodan jälkeen. Toivatko he homouden ihannetta mukanaan sieltä?

Suomalaiset ovat olleet tuohon aikaan melkoisen kyläkeskeistä porukkaa. Suhtautuminen homouteen on ollut negatiivista ja kenties jopa tabu. Kenties täällä on ajateltu, että natsismin kanta homoja kohtaan olisi ollut samalla tavalla jyrkkää Saksassa. Itse asiassa homous on ollut varsin laajalle levinnyttä Saksassa. Olen kuullut joidenkin suomalaisten kokoomuslaista ajatusmaailmaa lähellä olevien konservatiivien jopa lieventäneen homoja kohtaan tuntemiaan asenteita viitaten Hitlerin Taisteluni teokseen. Homous on ok, jos he täyttävät paikkansa yhteisössä, eivätkä aiheuta ongelmia. Kun ajattelee homouden levinneisyyttä saksalaisessa yhteiskunnassa 1920- ja 1930-luvuilla olisi ollut varmaankin mahdottomuus alkaa jyrkkiin toimiin sen kitkemiseksi. Natsien politiikka olikin enemmän keskittyä siihen, että hyvä aines lisääntyisi mahdollisimman runsaasti.

Himmlerin teoksessa on varsin jyrkkää vihamielisyyttä kristinuskoa kohtaan. Tietyllä tavalla on yllättävää, että hän syyttää kirkkoa naisvihamielisyydestä. Kristillinen kirkko olisi siis ajautunut jonkinlaisen homoveljeskunnan käsiin, joka on opettanut naisvihamielisyyttä. Itse asiassa tämä on eräs teema, jolla homoutta on ennen tarkasteltu. Se on myös jopa Antiikin Kreikan aikaisen homouden pohjana. Nainen on alempi olento ja siis kreikkalainen rakkaus kohdistui ylempään olentoon: toiseen mieheen.

Himmler on tunnettu okkultistisesta maailmankuvastaan. Onkin nähtävissä, että Hitler puhuessaan Himmlerin kanssa vaikuttaa melkoisen ateistiselta. Tämä näkyy hyvin Hitlerin pöytäpuheista 1941-1944. Toisaalta monet muut Hitlerin lähellä olleet pitivät häntä syvästi katolisena ihmisenä, joka uskoi kaitselmuksen johdatukseen.

Tämän dokumentin saattamisella suomalaisten lukijoiden käsiin ei ole tarkoitus sinänsä osallistua päiväkohtaiseen keskusteluun homojen oikeuksista. Tämän teoksen arvo on mielestäni siinä, että siitä käy ilmi homouden laajuus saksalaisessa yhteiskunnassa natsien noustessa valtaan. Toisaalta se paljastaa sen, että kaiken kovan militaristisen ja maskuliinisen uhon taustalla natsien johtopiireissä koettiin huolta siitä, että naiset marginalisoituu ja homous jatkaa leviämistään.

On myös muistettava, että maailma oli kollektiivisten aatteiden käsissä tuohon aikaan. Niinpä tässäkin lähdetään yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta. Tarvittiin jälkeläisiä kansakunnan elinvoiman vahvistamiseksi. Homous oli varmaankin synti syntien joukossa. Sitä ei lähestytty homoseksuaalien näkökulmasta. Toisaalta länsimaisen maailmankuvan kannalta tähän aiheeseen on hyvä tuoda ulottuvuuksia menneisyydestä. Toisissa kulttuureissa, joissa homous on laajalle levinnyttä se nähdään eri tavalla. Monet varoittelee. Älä kokeile homoutta: siihen jää koukkuun. Kun ihminen siis antaa kiusaukselle kerran periksi, se koukuttaa.

Tämä teos ei varmaankaan ole sopiva jonkun silikonihuulisen ja kabaree-henkisen homon käsin. Kenties sellaiset omaavat omasta mielestään totuuden tässä aiheessa. Toisaalta ei ole luultavaa, että joku korkeinta auktoriteettiä homouden saralla käsissään pitävä instituutio – Seta tms. - pahastuisi näinkin kaukaisesta historiasta tulevan dokumentin vuoksi. Aika on tehnyt tehtävänsä.

Joku voi pohtia tämän kirjan pohjalta, että liittyykö homoliikehdinnän kasvu siihen, että jonkinlainen radikaaliliikehdintä on taas alkamassa. Samaan aikaan kun yksilönvapaus ja nykyinen kiireinen työelämä ovat saaneet perheinstituution horjumaan, ihmiset alkavat tempaantumaan kaikenlaiseen hullutukseen. Seuraako sitä puolestaan vastareaktio, kuten tapahtui Saksassa 1930-luvulla jää nähtäväksi.